torstai 26. helmikuuta 2009

Fisumainen juttu

Eräänä päivänä  Kahvila Vegaanissa tarjottiin feikkikalapuikkoja (The Redwood Co:n Vegetarian Breaded Fish Style Fingers) tofutsatsikin, uuniperunoiden ja salaatin kera. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi maistanut kalaa, kalapuikoista puhumattakaan, joten itselleni nämä kyllä menevät täydestä. Eivätkä ne sinänsä pahoja olleet, en tosin keksi, missä tilanteessa niihin voisi tulisi himo, kun uteliaisuus ja kokeilunhalu on nyt tyydytetty. Toinen arveluttava tekijä on tuotteen todella kova hinta, yhden puikon hinnaksi tulee lähes euro. - "Sisäfilettäkö" tässä ollaan syömässä? Ymmärrän kyllä lihaa imitoivat tuotteet ja seitanmakkaroista pidän itsekin. Mutta kuka oikeasti kaipaa kalapuikkoja? (Muut kuin epätoivoiset vegaaniäidit jälkikasvun huijaustarkoituksessa). 

Keittiökemisti minussa kuitenkin heräsi ja päätin kokeilla vastaavien puikkojen valmistusta itse. Kaupan tuote sisältää mm. soija- ja vehnäproteiinia, aurnigonkukkaöljyä, mausteia ja korppujauhoja, joten siinä suuntaviivoja. Perusmassa muotoutui tofusta ja kikhernejauhoista. Merellistä makua puikkoihin tuli norihiutaleista. Ainesluettelo saattaa vaikuttaa pitkältä, mikäli ruokakomerosi ei ole erityisen veganisoitunut. Suureksi osaksi kyse on kuitenkin mausteista, joita voi vaihdella mieltymyksen mukaan. Paistoin korppujauholla leivitetyt puikot uunissa mutta extrarapsakoita niistä tulee tietysti pannulla öljyssä paistaen. Lopputulos on rapea, sisältä pehmeä mutta kiinteä, kaiken kaikkiaan ... hmm... kalapuikkomainen.

Valekalapuikot:
  • 250 g kovaa tofua
  • 60 ml auringonkukka tai rypsiöljyä (4 rkl) + 1-2 rkl voiteluun
  • 1/2 dl kikhernejauhoa
  • 2 rkl vehnägluteenia
  • 2 rkl norihiutaleita
  • 1 rkl vaaleaa (riisi-)misoa
  • 1/2 tl sinappijauhetta
  • 1/4 tl jauhettua korianteria
  • 1/2 tl paprikajauhetta
  • 1/4 tl kuivattua kynteliä
  • 1/4 tl valkopippuria
  • 1 rkl hiivahiutaleita
  • 1 tl väkiviinaetikkaa
  • suolaa maun mukaan
  • korppujauhetta leivitykseen
Jauha monitoimikoneessa (tai muussa myllyssä) tofu pehmeäksi massaksi. Lisää muuta aineet korppujauhetta lukuunottamatta. Massan tulisi olla helposti muotoiltavaa, mutta kiinteää. Lisää öljyä tai vettä, mikäli taikina on liian kuivaa.
Levitä öljytylle tasolle n. 30 x 30 cm levyksi, jonka
paksuus on n. 1 cm. Tasoita reunat ja öljyä myös levyn pinta. Jaa veitsellä levy pitkittäin 8 osaan, ja vielä leveyssuunnassa puoliksi, jolloin saat n. 16 tasaisen suorakulmaista puikkoa. Pyörittele korppujauhossa ja paista 200 asteisessa uunissa 20 min. Käännä puikot paistamisen puolivälissä ympäri. Mikäli haluat paistaa puikot paistinpannulla, käytä mietoa lämpöä ja paista kullan ruskeiksi molemmilta puolilta n. 10 min, jotta kikhernejauho ehtii kypsyä.

Tarjoa tofumajoneesin, soijajugurtista tehdyn kastikkeen tai ihan vaan perunamuusin ja salaatin kanssa.






1 kommentti:

  1. Näyttää tosi hyvältä! Näitä täytyy testata.

    -Elina/Chocochili.net

    VastaaPoista