perjantai 3. huhtikuuta 2009

Muffineja uudesta uunista


Jippii, Kahvila Vegaani on vihdoin saanut uuden lieden! Ikäloppu 80-luvun Strömberg sai väistyä ja hankimme uuden hellan. Olin pitkään haaveillut kaasuliedestä ja nyt se on täällä! Valitettavasti talossamme on luovuttu kaupunkikaasusta 90-luvulla, joten kaapissa pönöttää nyt nestekaasupullo. Yritin selvitellä etukäteen kaasu- ja sähköliesien eroja ympäristönäkökulmasta, mutta en saanut kokoon mitään järjellistä. Tuskin tässä mistään ekoteosta kuitenkaan on kysymys, paitsi että vanha energiasyöppö on nyt korvattu uudella ja tehokkaalla. Uuni toimii edelleen sähköllä, mutta kerralla saa nyt paistettua isommat satsit, koska kiertoilmauuniin mahtuu monta peltiä kerrallaan. Sitäpaitsi uuni on hervottoman iso. Eli lämmitysaikaa säästyy ja käyttö tehostuu. Ehkä myös viihdyn entistäkin paremmin keittössä kokkaillen ruokia alusta alkaen itse, enkä turvaudu puolivalmisteisiin. Se on kyllä ollut minimaalista muutenkin, koska en pidä pitkälle prosessoiduista tuotteista.


Uuden keittiöihmeen kokeilu alkoi heti, kun
 kaasu ja sähkö oli kytketty. Jääkaapissa oli pellavansiemeniä ja viikunoita likomassa odotellen sopivaa hetkeä ja ensimmäisinä päivänvalon näkivät ruis-viikunamuffinit. Kaasuliekillä
 ensimmäisenä testiin pääsi teevesi (parasta aloittaa varmalta pohjalta..) ja kello viiden tee oli valmis nautiskeltavaksi tuota pikaa. 


Muffinit ovat makean ja suolaisen väliltä, koska makeus tulee lähinnä viikunoista. Ruisjauhon ja runsaan hedelmäpitoisuuden vuoksi ne ovat todella kosteita ja meheviä, ja reilun makuisia. Eivät kuitenkaan ehkä aivan perinteisiä muffareita. Jos pidät ruismarjapuurosta tai rönttösistä, pidät luultavasti myös näistä herkullisista terveyspommeista.  Voit tehdä ne myös ilman hillopyörrettä, mutta metsämarjainen hillo oli mielestäni kyllä piste iin päälle. Ovat hyviä myös aamiaispöydässä.





Ruis-viikunamuffinit (12 pientä muffinia)
  • 3 rkl pellavansiemenrouhetta
  • 2,5 dl kauramaitoa
- Liota siemeniä kauramaidossa n. 1 vrk.
  • n. 7 kuivattua viikunaa
  • 2,5 dl vettä
- Silppua viikunat ja laita veteen likoamaan n. 1 vuorokaudeksi.
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl vaahterasiirappia
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3 3/4 dl ruissihtijauhoja
  • 2,5 dl hiivaleipäjauhoja
  • reilu 1/2 dl maizenaa/perunajauhoja
  • 1 1/4 dl hasselpähkinärouhetta
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl kaardemummaa
  • 1 tl leivinsoodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 1/4 dl kauramaitoa
  • Jotain metsämarjahilloa (mustikka-, puolukka- tms.), itse käytin mustikoista ja karpaloista tehtyä ostohilloa
Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Voitele 12 muffinin vuoka kookosrasvalla tai kasvimargariinilla. Näihin muffineihin et tarvitse paperisia muffinivuokia, koska ne eivät tartu vuokaan.
Ota pellavansiemenseos jääkaapista ja vatkaa tasaiseksi. Lisää viinietikka, vaahterasiirappi ja vaniljasokeri.
Sekoita kuivat aineet keskenään leivinkulhossa. Kaada joukkoon pellavansiemenseos, kääntele seosta muutaman kerran sekaisin ja lisää viikunat ja niiden liotusvesi (on lähes imeytynyt viikunoihin). Lisää myös kauramaito ja sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Lusikoi muffinivuokaan. Tee jokaisen muffinin keskelle pieni syvennys ja laita siihen lusikallinen hilloa. Kääntele hillo muffinitaikinaan muutamalla kauhaisulla. Se saa muodostaa pienen hillopyörteen. Paista muffineita uunissa n. 20 min. Riippuen hillosta, se luultavasti valuu, joten varaudu laittamalla vuoka, folio tai vastaava uunin pohjalle. Sammuta uuni 20 min. jälkeen ja anna muffinien paistua jäälkilämmössä , kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Paistoaika riippuu uunista, mikäli uunisi jäähtyy nopeasti, voit antaa muffinien olla pidempään (n. 20 min.) Kumoa muffinit vuoasta heti uunista ottamisen jälkeen. 




2 kommenttia:

  1. Onnea uuden uunin johdosta.Mullakin on kaasuliesi, ja sähköuuni kiertoilman kanssa;olen sellaista käyttänyt syyskuusta lähtien ja tyytyväinen ollut.

    Tuota muffinireseptiä tekee mieli kokeilla.Näyttävät hyviltä!

    VastaaPoista
  2. Yaelian, kiitos. Kunnon työvälineet on kyllä sitä arjen luksusta :)

    VastaaPoista