sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Marjajauheita Biokialta


Toisin kuin monet muut ruokabloggaajat, olen toistaiseksi saanut olla rauhassa valmistajien ja tuote-edustajien yhteydenotoilta. Raakapainotteinen kokkaus katsotaan ilmeisesti sen verran marginaaliseksi ilmiöksi. Nyt kuitenkin Biokia rohkaistui ja tarjosi kokeiltavaksi marjajauheita, jotka ovat äskettäin ilmestyneet kauppoihin. Mikäs siinä, marjajauheet kuuluvat perussettiin ruokakomerossani, ja on kivaa että valikoima kasvaa.

Biokian valikoimasta löytyy mustikka, puolukka ja karpalo, joita myydään myös kuivattuna ja suklaakuorrutettuina. Biokia on tarttunut ajan henkeen ja markkinoi tuotteita avoimesti supermarjoina. Jokaisesta pussukasta löytyy vähän mytologiaa marjojen voimasta Kalevalasta ja Pohjois-Amerikan intiaanesta lähtien sekä hiukan terveystietoa. Marjajauheiden raaka-aineina käytetään Suomalaisia villimarjoja, jotka ova pakastekuivattuja. Kuivatut ja suklaakarpalot tulevat Pohjois-Amerikasta, koska Suomessa on niiden osalta pieni sato. Lisäaineita jauheissa ei ole, kuivamarjoissa sokeria, suklaajutuista en tiedä, kun niitä en kokeillut. Olen aiemmin käyttänyt  Greenfinn's marjarouheita sekä Marjatila Raitaniemen jauheita, joissa löytyy huomattavasti Biokiaa enemmän valikoimaa. Suosikkijauheitani ovat mm. tyrni ja mansikka. Biokian eduksi on kuitenkin mainittava ylivoimaisesti kätevin pakkaus, uudelleen suljettava pussi. Pussin takan on myös pieni ohjevihkonen, ellei oma mielikuvitus ja kokeilunhalu sattuisi riittämään reseptien kehittelyyn.

Marjajauheita olen käyttänyt jo aiemmissakin resepteissäni, mutta tässä vielä muutama uusi kokeilu. Ensin superhelppo raw-kiisseli persimonista ja kirpeästä karpalo- tai puolukkajauheesta. Persimonit ovat taas tulleet kauppoihin ja käytän niitä erityisesti makeutukseen. Tämäkään kiisseli ei välttämättä muuta makeutta kaipaa.

Karpalo-persimonikiisseli (2-3:lle)
  • 2 suurta, mahdollisimman kypsää persimonia
  • 1 rkl karpalo- tai puolukkajauhetta
  • 2 rkl chia-siemeniä
  • 1/2 dl vettä
  • (hunajaa, jos makeahammasta kuitenkin kolottaa)
  • (1/2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna)
Kuori persimonit ja paloittele tehosekoittimeen. Lisää marjajauhe ja hiukan vettä. Blendaa tasaiseksi. Lisää lopuksi chia-siemenet ja sekoita käsin, kunnes ne ovat sekoittuneet tasaisesti. Siirrä jääkaappiin ja sekoittele 15 min. kuluttua, niin että chia-siemenet muodostavat mahdollisimman tasaisen hyytelön.

Lusikoi annosmaljoihin. Viimeistele pakastepuolukoilla tai karpaloilla sekä marjajauheella. Tarjoa sellaisenaan tai esim. mantelimaidon kanssa. Oli aika hyvää myös tattarihiutalepuuron kaverina.



Myös kräkkereissä, korpuissa ja muffineissa marjajauheet toimivat. Nämä kuivuroidut kaurakorput ovat vähän paksumpia ja ruokaisampia kuin useimmat kräkkerit ja maistuvat erityisen hyviltä iltapäivällä, teen, hunajan ja cashew-juuston kanssa. Myös persimoneista tehty tuorehillo (=soseutettu hedelmäliha) sopii hyvin. Kaurasta valmistuu aika tuhti ja vahvan makuinen korppu, joten yksikin riittää tyydyttämään välipalanälkää.



Kaura-mustikkakorput:
  • 1 kp liotettuja kuorittuja kauranjyviä (tai -helmiä)
  • 1 rkl mustikkajauhetta
  • 1 tl hunajaa
  • 1/4 tl kardemummaa
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 rkl sesamöljyä
  • 1/2 kp pellavansiemeniä
  • 1 dl kuivattuja mustikoita, puolukoita tai karpaloita
Liotin korppuja varten ensin kuorittuja kauranjyviä yön yli. Kaadoin veden pois ja blendasin sauvasekoittimella karkeaksi massaksi. Lisäsin loput ainekset ja sekoitin käsin tasaiseksi taikinaksi. Jos kuivattuja marjoja ei ole, myös hiukan pienemmiksi saksitut rusinat toimivat. Levitä leivinpaperilla vuoratulle kuivurin tasolle tasaiseksi levyksi. Vaihtoehtoisesti uunipellille, jos kuivattelet uunin alaosassa. Kuivasin omia korppujani yön yli, eli n. 8 t. Kuivattelun loppuvaiheessa käänsin levyt ja jatkoin kuivattamista vielä n. tunnin. Leikkaa levyt annospaloiksi, kun ne ovat vielä vähän pehmeitä. Säilytä tiiviissä, kannellisessa rasiassa, mieluiten jääkaapissa.







Taannoisesta suklaakeskustelusta innostuneena kehittelin pari "suklaatonta suklaareseptiä". Vähän vaikeaa on keksiä näille makeisille muutakaan nimeä, sillä koostumus on niin samanlainen kuin raakasuklaassa. Kaakao vain on korvattu carobilla ja tocorienols-jauheella ja rasvana käytin pelkkää neitsytkookosöljyä. Tein inkiväärillä maustettua "valkosuklaata" sekä jouluista mustikka-carobherkkua, jonka resepti on alla. Molemmat olivat ihania, ja tyydyttivät naminälkää loistavasti. En tosin itse kieltäydy myöskään aidosta tavarasta, koska nautin raakasuklaata muutenkin kohtuudella. Se ei ole aiheuttanut mitään ikäviä oireita ja pitäähän sitä pieniä paheita olla, muuten elämä kävisi ihan tylsäksi ;)




Choco sin cocoa, eli Jouluinen mustikka-carobnami:
  • 1 kp (2,5 dl) neitsytkookosöljyä
  • ripaus Himalaja-suolaa
  • 3-4 rkl juoksevaa luomu-hunajaa
  • 3 rkl mustikkajauhetta
  • 1 rkl carob-jauhetta
  • 3 rkl tocotrienols-jauhetta
  • 1 tl Classic Yogi-teetä, jos käytät irtoteetä, jauha tehosekoittimessa, huhmaressa tai maustemyllyllä. (Tämän voi korvata myös sekoituksella kardemummaa, kanelia, inkivääriä ja neilikkaa)
Lisäksi:
  • 1 dl mulperimarjoja
  • 1 dl cashew-pähkinöitä
Sulata suuressa kulhossa vesihauteessa kookosöljy ja lisää suola ja hunaja. Anna myös hunajan sulaa ja vispilöi sekaan loput ainekset. Ota pois vesihauteesta ja anna seoksen jäähtyä hiukan aina välillä vispilöiden.

Vuoraa n. 20 x 20 cm neliömallinen vuoka leivinpaperilla. Levitä pohjalle mulperimarjoja tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele myös cashew-pähkinöitä sekaan.

Kun carob-seos on hiukan jäähtynyt ja paksuuntunut, vispilöi se vielä tasaiseksi ja kaada varovasti mulperimarjojen ja pähkinöiden päälle vuokaan. Laita jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään. Ota ennen tarjoilua hetkeksi lämpimään, jolloin levystä on helpompi leikata paloja terävällä veitsellä. Itse pidän vähän krouvimmista nameista. Mikään ei kuitenkaan estä tekemästä näitä herkkuja myös suklaamuotteihin, jolloin mulperimarjat ja pähkinät lisätään luonnollisesti muotin pohjalle ja makeismassa niiden päälle.

8 kommenttia:

  1. Kivaa oli varmaan saada noita jauheita;minä kun väärällä kielellä täällä bloggaan,niin ei kukaan lähesty tuollaisilla tuotekokeiluilla.Marjajauheet ovat kivoja mutta aika mauttomia.Ostin toissa kesänä tosi kallista mustikkajauhoa Ruohonjuuresta ja olin kyllä pettynyt,kun makua ei siitä oikein löytynyt.Kiva "suklaa" resepti!

    VastaaPoista
  2. Siis onko noissa marjajauheissa sokeria? jäi minulle tekstistä epäselväksi...

    VastaaPoista
  3. Yaelian, marjajauheet on tosiaan aika hintavia, eikä makuelämys tokikaan vastaa tuoretta. Parhaita on mielestäni tyrni, jossa makua riittää, vadelmakin on aika kiva. Tosin maku kyllä vähän voimistuu, kun jauheesta tehdyn jutun antaa vetäytyä esim. seuraavaan päviää.

    juneglooms, hyvä kun tarkistit asian. Jauheissa siis EI ole sokeria, kuivatuissa ja suklaakuorrutetuissa marjoissa vain.

    VastaaPoista
  4. Voi kun herkullisen näköinen postaus! Marjajauheet ovat meidänkin perheessä in. Lähes joka aamu tulee käytettyä. Itse suosin paikallista tyrnijauhetta. Karpalo ja saskatoon ovat myös käytössä.

    Mustikka-carobnamit kyllä maistuisivat tännekin:)

    VastaaPoista
  5. Kaisu, kiitos. Tyrni on tosiaan omakin suosikkini! Millaista on saskatoon?

    VastaaPoista
  6. En muista, mistä sitä aikoinani tilasin, mutta täällä näyttää olevan samanlainen pussukka mikä itsellänikin on https://www.hyvinvoinnin.fi/tuote/7017/Saskatoon-marjajauhe
    Vaavillekin tulee aina laitettua pirtelöiden sekaan noita marjajauheita.

    VastaaPoista
  7. Heippa, sen verran haluan korjata BIOKIA tuotteiden esittelyä.. Kuivatut marjat ja marjajauheet valmistetaan ilmakuivaamalla alhaisessa lämpötilassa. Näin marjojen hyvät ominaisuudet säilyvät myös lopputuotteissa. :D

    VastaaPoista
  8. Anonyymi, kiitos korjauksesta! Oma tietoni oli tosin suoraan Biokian yhteyshenkilöltä, mutta joka tapauksessa ravintoaineet ovat siis tallella :)

    VastaaPoista