maanantai 15. lokakuuta 2012

Sitruunaruoho-guacamole (Raw)




Onhan se jo kaikille selvää, että erilaiset tahnat, töhnät ja dipit ovat raw food -keittiön lahja maailmalle? Ainakin oma soosi- ja dippirepertuaarini on laajentunut huimasti, kiitos runsaan salaatin rouskuttelun. Toisaalta, kun juusto jäi jossain vaiheessa leivän päältä (ja itse leivänkin kävi vähän niin ja näin), seurasi erilaisten pähkinätahnojen ja levitteiden esiinmarssi. Ja parasta on ehkä se, että kokeilevassa keittiössä saman reseptin voi luoda yhä uudelleen lukemattomina eri versioina. Kuten esimerkiksi guacamolen, josta viime aikoina päivänvalon ovat nähneet mm. suklainen ja edamame-versio sekä tämä kolmen maanosan makuja yhdistelevä kombo.

Aluperin oli tarkoitus tehdä thai-tyylistä, kesäkurpitsalla kevennettyä sitruunaruoho-dippiä, mutta tuore korianteri oli kadonnut jääkaapista. Sitruunaruohon seuraan päätyi sitten vähän yllättäen tilli (ei ollut kelvannut kenellekään), joka toimi oikein hyvin. Suomi kohtasi Aasian ja Etelä-Amerikan tyylikkäästi ja loppujen lopuksi moussesta tuli ihan lusikoitavan hyvää.




Sitruunaruoho-guacamole Suomi-viballa


  • 1 pienehkö kesäkurpitsa 
  • 1/2 sitruunaruohon varsi
  • nippu tilliä (tai korianteria, jos et pidä tillistä)
  • 1/2 limen mehu
  • 1 rkl palmusokeria
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1/2 - 1 chiliä, riippuen tulisuudesta
  • 1 - 2 valkosipulinkynttä 
  • 3 kypsää avokadoa
  • 1 kevätsipulinvarsi
  • 1/2 punaista paprikaa
  • mustapippuria myllystä
  • 1 rkl avokado- tai oliiviöljyä

Paloittele kesäkurpitsa blenderiin. Hienonna sitruunaruoho ja tilli. Lisää kesäkurpitsan joukkoon, samoin lime-mehu, sokeri ja suola, sekä hienonnettu chili ja valkosipulin kynnet. Blendaa tasaiseksi seokseksi. 
Halkaise avokadot ja poista kivet. Lusikoi blenderin kannuun. Blendaa nopeasti sekaisin, mutta älä ylisekoita. 
Leikkaa kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi. Kuutioi paprika pieniksi kuutioiksi. Sekoita käsin guacamolen joukkoon. Lisää vielä pippuria ja avokado tai oliiviöljyä ja pyöräytä sekaisin. Tarkista maku.

5 kommenttia:

  1. Oikeassa olet,tahnat ja kastikkeet ovat raakakeittiön top-listalla:)

    VastaaPoista
  2. Sulla on ihana blogi :) Olen jo jonkin aikaa käynyt lukemassa sitä. Tekisi mieli alkaa kokeilemaan sun reseptejä ja yleensä raakailua, mutta en tiedä mistä aloittaisin :) Ja mikä uppoo lapsille? Onko sulla mitään vinkkiä aloittelijalle tai oletko kirjoittanut aloittamisesta? Netissä sitä tietoa on niin paljon, että...

    Minkä kanssa käytät tätä dippiä?

    VastaaPoista
  3. Kirsi, kaunis kiitos palautteesta =) Suoranaista aloittamiseen liittyvää postausta en ole tainnut kirjoittaa, mutta toki blogini alkuvaiheista käy ilmi, miten itse olen löytänyt tieni raakaruoan pariin. Tunnisteen Lapsiystävällinen takaa löytyy omassa perheessäni testattuja ja lasten hyväksymiä reseptejä. Makuasiat ovat kuitenkin yksilöllisiä ja meilläkin toinen lapsista tykkää yhdestä, toinen toisesta. Joustaminen ja soveltaminen ovat auttaneet omalla kohdallani, mutta käytännössä teen sekä raakaa että kypsää sekaruokaa, josta jokainen sitten löytää omansa.
    Aloittamiseen sopivat smoothiet ja runsaiden salaattien lisäily ruokavalioon. Raakapastat ja pyörykät ovat myös helppoja valintoja. Niiden ohjeita löytyy Reseptikansiosta ja myös Evita-blogin puolelta.
    Tätä dippiä käytin sekä salaatin ja kasvispyöryköiden lisukkeena koko perheelle sekä kräkkereiden päällä levitteenä. Se sopii oikeastaan vähän mihin vain.

    VastaaPoista
  4. Tämä ohje täytyy kyllä itsekkin laittaa kokeiluun. Kiitos muutenkin monista mielenkiintoisista resepteistä, pääsee taas kokeilemaan kaikenlaista uutta. :)

    VastaaPoista