torstai 29. elokuuta 2013

Mr. Big ja kesäkurre-sänkkärit

Olen hieman kade kaikille onnekkaille kasvimaanomistajille ja omppufarmareille, jotka ähkyvät parhaillaan ylituotantoa. Meidän maalla ei tullut satoa kummastakaan. Ilmoittaudunkin täten loppusijoituskohteeksi ongelma-omenoille, kesäkurpitsoille ja kaikelle muullekin freesille syötävälle!

Mr. Big
No, onneksi olen sentään vähän päässyt nauttimaan ylijäämätuotannosta, kun sain tuliaisiksi jättimäisen kesäkurpitsan. Mr. Big oli niin kerrassaan mehevän oloinen kaveri, etten raaskinut kohdella sitä kovin ronskilla kädellä ja ensin vain viipaloin siitä hartaana ohuen ohuita siivuja leivän päälle.

Meitsin lauantaimakkara.
Pintaan vain vähän ruususuolaa ja mustapippuria, ripaus savupaprikajauhetta ja hiivahiutaleita ja makkaravoileipä on valmis :)

Lounasleipä no. 1:
Tattari-revittyä, avokado-majoneesia ja päällä sinappista lehtikaalisalaattia ja basilika-tomaatteja. Ja ne kesäkurret.

Loput kurpitsasta muuttuivat lounaaksi ja iltapalaksi hieman monimutkaisemmin menoin. En osannut ensin päättää, teenkö kiekoista pihvejä vai "leipiä" ja oikeastaan niistä tuli hyviä molempiin tarkoituksiin. 

Viipaloin kurpitsan sentin paksuisiksi viipaleiksi ja ladoin pellille.

 

Päälle sama setti suolaa ja pippuria kuinedellä sekä laadukasta oliiviöljyä ja reilusti hiivahiutaleita. Korppujauhon omaisesti ripottelin päälle myös jauhettuja pellavansiemeniä, jotka sitovat ylimääräistä kosteutta ja tekevät pinnasta rapsakan oloisen. - Usein minulta kysytään, mistä hiivahiutaleita voi hankkia. Jos hyvin varusteltu elintarvikeliike tai terveyskauppa ei ole ulottuvilta, oluthiivahiutaleita voi hankkia kätevästi vaikkapa Hyvinvoinnin Tavaratalosta. 



Osa kurreista meni kuivuriin, osa uuniin 100 asteeseen, kun oli kiire saada palaa iltanälkään. Uunipaahto kesti tunnin, kuivurissa huristeltiin yön yli.

Strait from the dehydrator.
Molemmilla tavoilla tulee herkullisia kiekkoja, joista syntyi Sandwich no. 2. Surautin väliin avokado-majoneesin chilistä, avokadosta ja kookosmaidosta sekä ananaskirsikoista, jotka tuovat mukavasti hapokkuutta ja makua soosiin.


Kesäkurre-leipien väliin voi sujauttaa mieleisensä kasvispihvin, tällä kertaa se oli tähteistä syntynyt quinoa-parsakaaliburgeri. Quinoa on kerrassaan mainio pihviaines.


Luomutomaatteja, viipaloitua punasipulia ja pari salaatinlehteä ja herkkulounas on valmis.


Kesäkurpitsa-sandwich


  • Isokokoinen kesäkurpitsa
  • kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • laadukasta suolaa
  • mustapippuria
  • oluthiivahiutaleita
  • valkosipulijauhetta
  • jauhettuja pellavansiemeniä
  • (sesamin siemeniä)


Leikkaa kesäkurpitsa sentin viipaleiksi. Voitele oliiviöljyllä molemmin puolin ja ripottele pintaan loput ainekset. Asettele kuivurin tasolle tai uunipellille ja kuivattele 40 asteessa tai paahda uunissa 100 asteessa, kunnes pinta kuivahtaa ja kurpitsaviipaleet hieman pehmenevät. 

Avokado-inkamarjamajoneesi

  • 1/2 avokado
  • 1/2 keskivahvaa chiliä
  • 1/2 tl laadukasta suolaa
  • 1 rkl omenaviinietikkaa
  • 1 rkl agavesiirappia tai hunajaa
  • valkosipulinkynsi
  • 1 tl sinappijauhetta
  • 1/2 dl inkamarjoja tai 1/2 rasiaa tuoreita ananaskirsikoita
  • 2 dl kookosmaitoa

Surauta kaikki sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa majoneesiksi.







10 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä. Onko siihen quinoapihviin jotain ohjetta jossain? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, hatusta tuli vedettyä tyyliin otetaan, mitä on. Mutta teen pian uusiksi, kun oli niin hyvää, niin ehkäpä sitten :)

      Poista
  2. Hihih! Tuossapa lauantaimakkara minunkin makuuni.
    Sandwich vaikuttaa mainiolta. Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että quinoa on erinomainen pihviraaka-aine.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, ja jotenkin quinoa ja kesäkurpitsa tykästyivät toisiinsa :)

      Poista
  3. Aika ihana tuo majoneesi.Ja Mr Big;D Ja quinoa onkin mahtava aines pihveissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta tuntuu, että kaikki on ihanaa, kun tuoreita kasviksia pursuaa joka paikasta! Maistuvat melkein sellaisenaan :)

      Poista
  4. Testasin tänään kurresänkkäreitä ja voi että miten hyviä ne onkaan!
    Pellavansiemeniä ei ollut, mutta tuo maustekombo toimi kyllä loistavasti muutenkin. Väliin meni avokadoa, tomaattia, salaattia ja savupaprikalla maustettua saksanpähkinärouhetta,namm! Kiitos hyvästä reseptistä, laitan blogiini oman versioni lähipäivinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, mahtavaa! Ja savupaprika-saksanpähkinärouhe kuulostaa kuolattavan hyvältä. Olen huomannut, että kesäkurppaankin voi näköjään tulla himo. Tosin nyt vain miniburgereita tulossa, kun Mr. Big loppui jo...

      Poista
  5. Juu, kyllä siihen himo tuli varsinkin tämän reseptin jälkeen :) Pienemmistä kurreista valmistuneet minikiekot olen käyttänyt salaattiin, toimii todella hyvin. Savusaksikset myös vievät kielen mennessään ja taas tuli todettua, että harmittavan laiskasti tulee tehtyä maustettuja pähkinöitä, vaikka se on niin helppoa ja nopeaakin.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja sitten kun taas saa aikaiseksi, ei ymmärrä, miten se nyt niin työlästä muka olikaan :)

      Poista