tiistai 15. huhtikuuta 2014

Vihreitä juttuja ja Vaniljainen Kurkku-omenasmoothie


Keittiössäni on tapahtunut yhtä sun toista vihreää. Kevään merkkejä ehkä? Ainakin ostin Hyötykasviyhdistyksestä kaikki löytämäni lehtikaalivariaatiot ja pääsiäisenä upotan siemenet multaan. Myös versokasvatus on käynnissä, mistä lisää myöhemmin.

Lähiruoka- ja luomumessuilta tarttui mukaan tämä:


Olen täällä aiemminkin todennut, etten ole kummoinenkaan mehustaja, joten en ole satsannut laitepuoleen. Mutta vanha linkoni osoitti niin vahvoja eläköitymisen merkkejä, etten voinut sivuuttaa messutarjousta. Vaikka kierrepuristin olisi optimaalinen vihermehujen valmistukseen, myös tällä Philipsin masiinalla saa aikaiseksi ihan kelpo mehua. Messuilla laitteita oli esittelemässä mehuterapeutti Petra Sippola, jolta on ilmestynty mehustamisesta myös kirja: Mehukas (Myllylahti Oy, 2013). Hänen mukaansa Philipsin mehustin puristaisi mehua jopa vehnänoraasta. No, en ole kokeillut ja mylly pyörii kyllä sen verran vauhdilla, että hiukan epäilen. Salaatista ja lehtikaalista mehua kuitenkin irtosi. 

Luomu- ja lähiruokatarjonta sinällään oli ihan naurettavan pientä ja pääroolissa Messukeskuksessa olivat selvästikin lapset- ja lemmikit. Löysin kuitenkin toisenkin kivan tuttavuuden, Annelin Yrti & Karkit. Rovaniemeläinen yritys jalostaa pohjoisen yrttejä ja marjoja mm. maustesekoituksiksi, marjajauheiksi, marmeladeiksi ja teesekoituksiin. Kotiin lähti purkki koivusuolaa ja lakkajauhetta. Suola sisälsi kuivattua vaivaiskoivun lehteä, joka kuulemma on koivunlehdistä kaikkein flavonoidipitoisin. Kiva tieto sinänsä, mutta itseäni kiinnosti enemmän maku. Suolassa on tosiaan keveä koivuinen aromi, aika mieto ja raikas (ei lähellekään saunavihtaa), jonka voin kuvitella viime silaukseksi kasvisten päälle.


Uuden mehukoneen inspiroimana surautin kotona tuorepuristetusta omenamehusta tuplaomenaisen smoothien. Granny Smith ja kurkku ovat mehunakin klassikkoainesta, mutta toimivat myös smoothiessa. 


Yleensä omenapohjaiset smoothiet eivät ole minua säväyttäneet, mutta kun sekaan lisäsi puolikkaan avokadon ja reilusti vaniljaa ja lucuma-jauhetta, mausta sai jo mukavan pehmeän. 


Ja salaatilla tai ilman, smoothiesta tulee joka tapauksessa keväisen vihreä.

Vaniljainen kurkku-omenasmoothie

(1/2 l)

  • 1 Granny Smith -omena (luomu)
  • 1/2 kurkku
  • 2,5 dl tuorepuristettua omenamehua (n. 2 omenaa)
  • tiraus sitruunan mehua
  • nippu tammenlehväsalaattia
  • 2 tl jauhettua luonnonvaniljaa
  • 1 rkl hamppuproteiinijauhetta
  • 1 rkl lucuma-jauhetta
  • 1/2 kypsästä avokadosta
  • (jääpaloja)

Jos mahdollista, käytä luomuomenoita, sillä suuri osa ravinteista sijaitsee kuoressa tai juuri sen alla. Kurkun pariksi sopii parhaiten raikas Granny Smith, mutta jos et löydä sitä luomulaatuisena voit korvata jollain muulla vihreällä omenalla.

Paloittele omena ja kurkku tehosekoittimeen. Lusikoi sekaan avokado ja lisää muutkin ainekset. Pieni tilkka siruunan mehua auttaa säilyttämään värin raikkaana. Tehosekoita sileäksi ja tarjoa heti. Jos haluat täysin kylmän smoothien, tehosekoita joukkoon muutama jääpala.



...........................................
English summary:

I visited a small Local and Organic Food Fair in Helsinki. The event itself was very tiny but still I managed to find a few interesting things. One was a vibrant old lady from Rovaniemi, Lapland, who was selling her own berry and herb products, all locally grown or wild. The endless day during summertime makes the nordic stuff very nutritious which I like. There were herbal teas, mixed herbs for cooking, dried berry powder and marmalade candies. I took home an interesting birch salt: High quality sea salt (imported obviously) mixed with dried dwarf birch, a special variety growing in arctic region. The salt has a delicate aroma and goes nicely with veggies or wild fish.

I also stumbled on a juicer with a very good price and since I have been planning to replace my old one, left the fair with a heavy load. Philips juicer seems to be a nice one though we haven't really got to know each other yet. I started on an easy way and made a huge batch of organic apple juice for the family. There was some left for my very appley smoothie - not very local at this time of the year but very refreshing anyway.


Vanilla Apple & Cucumber Smoothie

(1/2 l)

  • 1 Granny Smith -apple (organic) 
  • 1/2 of a cucumber 
  • 2,5 dl freshly squeezed apple juice (apr. 2 apples) 
  • 1 t lemon juice 
  • a small bunch of green lettuce 
  • 2 t natural vanilla powder 
  • 1 T hemp protein powder 
  • 1 T lucuma powder 
  • 1/2 avocado 
  • (ice cubes) 

Chop the apple and cucumber roughly. Blend everything with a high speed blender until smooth. If you prefer your smoothies very cold, add some ice cubes before blending everything up.





6 kommenttia:

  1. Tällaiset raikkaan vihreät smoothiet alkavat houkuttamaan piintynyttä marjasmoothiefaniakin. Se on kevään merkki se!
    Lähiruoka ja luomumessut olisivat kiinnostaneet minuakin, mutta luin jo muualtakin, että olivatkin aika vaisut. Toivottavsti sellaisia kuitenkin innostutaan järjestämään laajemminkin. Tai edes ruokamessuja ilman etuliitteitä. Olisin siihenkin ihan tyytyväinen vaikka luomuun kallellaan olenkin :)

    VastaaPoista
  2. Kevättä on tosiaan sekä ilmassa että smoothie-lasissa :) Samaiset messut olivat jo viime vuonna aika pikkuruiset mutta nyt kutistuneet entisestään. Ja suurimmat städit olivat italialaisilla juustoilla ja englantilaisella fudgella! Hmmm... Onneksi pääsin ilmaislipulla sisään kaverin kautta, vaikka reissu ei ihan halvaksi tullutkaan ;)

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköinen smoothie ja tyylikäs kone :-)

    Pitää varmaan tuo juoma testata - tosin minulla ei ole sen paremmin hamppu- kuin lucuma-jauhettakaan. Täytyy varmaan googlata tuo jälkimmäinen, kun ei nimi kerro mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hamppu-proteiini on vain lisäämään protskuja. Lucuman voi jättää poiskin ja silti perusidea säilyy. Tuo hedelmäistä täyteläisyyttä makuun, hedelmäjauhetta kun on :) Kiitos vielä messuseurasta!

      Poista
  4. Onnea uuden laitteen johdosta ja tulee tässä mieleen ,että ihan liian harvoin nostan mehulinkoni esille.(kun joudun siirtämään paria muuta juttua sen esille ottamiseksi;D). Kiva smoothie,minulla on vielä hampunsimeniä,käyvät kai hamppuproteiinin puutteessa....

    VastaaPoista
  5. Olen tosiaan viime aikoina innostunut mehustamaan pitkästä aikaa ja jotenkin siitä vaan tulee hyvä olo :) Siksi päätin raivasin keittiöstä tilaa niin, että masiina saa olla koko ajan esillä. Ja smoothieen käyvät kyllä myös hampunsiemenet, mutta ihan ilman hamppuakin pärjää. Lähinnä halusin lisää proteiineja juomaan.

    VastaaPoista