perjantai 27. kesäkuuta 2014

Nokkosrullia, lukemisia ja muita sadepäivien puuhia



Päätin tulla ilmoittautumaan, etten ole huuhtoutunut sadeveden mukana enkä syväjäätynyt puutarhatuoliin. Elämän muut asiat vain ovat ajaneet bloggaamisen edelle. 

Juhannus tuli ja meni. Sinnittelimme ulkona kuuroista ja kylmästä huolimatta. Ulkona viihtyminen on pukeutumiskysymys. Villavällyt ja Hesarista bongattu juhannusglögi auttoivat myös asiaa. Itse uutetusta raparperimehusta valmistetusta, muutamalla mansikalla ja lorauksella giniä terästetystä juomasta tuli suoranainen hitti. Lapset pitivät pelkästä mehuversiosta, eli toimii niinkin. Totesin samalla, että raparperimehuun saa kätevästi uppoamaan maalla pursuavaa ylituotantoa ja mehun valmistus on naurettavan helppoa. Paloiteltuja raparperin varsia vain suureen kattilalliseen vettä tekeytymään n. vuorokaudeksi. Itse tein  suhteessa 3 osaa vettä, 2 osaa raparperia. Makeutuksen hoidin hunajalla, eikä tarvinnut kuumennella mitään. Varren palat vain siivilöidään lopuksi pois ja pullotetaan juoma.
Juhannusgrillistämme löytyi kotitekoisia tofunakkeja, vesimelonia ja halloumia. Tofunakeista tuli täydellisiä, varsinkin kun kyytipoikana oli vielä itse keitelty BBQ-soosi. Tallensin onneksi ohjeet paperilapulle, joka kuitenkin  päätti arkistoitua toistaiseksi tuntemattomaan paikkaan. Toivottavasti löydän sen vielä. 


Itselleni kesä on ennenkaikkea nauttimista ulkoilmasta, satoi taikka paistoi. Niinpä koleasta säästä huolimatta - tai juuri sen vuoksi on tullut tehtyä kaikenlaista. Kasvimaan kuopiminen ja nurmikon rassaus pitävät lämpimänä. Maalla lehtikaalit ovat lähteneet hyvin kasvuun sillä kaalit viihtyvät viileässä. Testikasvatuksessa on myös superterveelliseksi hehkutettu vanha etelän herkku collard greens, joka niin ikään on puskenut esille hyvät taimet. Tilasin siemenet Plant World Seedsistä, kun Suomesta ei tuntunut löytyvät - edes nimeä tälle lehtivihannekselle.


Sain myös vihdoin luettua Ruokapyramidihuijauksen, joka on kököttänyt yöpöydällä jo tovin. Kirjasta on blogeissakin kirjoitettu erinomaisia yhteenvetoja ja arvioita mm. täällä ja täällä, joten en referoi sisältöä sen tarkemmin. Totean vain, että tällaisia kirjoja tarvitaan, vaikka niiden lukeminen hieman lisääkin tuskaa ruokatuotannon raadollisuuden edessä. Pollanit, Mats-Erik Nilssonit, Jeffrey Saffronit ym. lukeneena mietin ensin, mitä uutta Ruokapyramidihuijaus voisi tälle saralle tuoda. Kirjan suurin anti on kuitenkin ehdottomasti näkökulma juuri meikäläiseen ruoka- ja ravitsemuskeskusteluun. Hieman paasaavasta tyylistä huolimatta Kovanen ja Lapinoja tarkastelevat ruokateollisuuden, ravitsemussuositusten ja terveyskeskustelun kenttää ilahduttavan monipuolisesti ja loppupäätemätkin peräänkuuluttavat joustavuutta ja yksilöllisten valintojen kunnioitusta, valveutuneessa hengesssä toki. Kirja olisi suositeltava lisä jokaisen ruokakirjahyllyyn mutta vähintään kaikille valinnoistaan vastuuta kantaville.



Nyt valmistaudun viikkoon Ahvenanmaan Elävän ravinnon instituutissa, jossa vedän raakaruokakurssia - hupsista - jo kolmatta kesää! Grillirilluttelun jälkeen olen viime päivät elellyt taas lähes yksinomaan raakaruoalla ja valmistautunut Fiskön varsin puhdistavaan kattaukseen. Vaikka syön paljon raakaruokaa normaalistikin, siirtyminen täysin elävään ravintoon saattaa siitä huolimatta aiheuttaa detox-oireita, joten on parempi hieman totuttaa kehoaan etukäteen.

Erityisesti olen hemmotellut itseäni hapatetuilla herkuilla; Kotitekoista kimchiä ja cashew-juustoa on kulunut suorastaan luvattomia määriä. Mutta kuka voisi vastustaa esim. lounaskulhollista (kuva lopussa), jonka kruunaavat cashew-juustolla täytetyt nokkosrullat. Aivan tajuton ruokalaji, jonka salaisuus on poltinkarvojen tainnutus laadukkaalla oliiviöljyllä ja kuivurin lempeällä käsittelyllä. Nokkonen ja oliiviöljy ovat pistämätön :) makupari, joten unohtakaa viininlehtikääryleet! Jos kuivurointi ei ole lajisi, käsittelyn voinee hoitaa myös uunin lämmössä.



Täytetyt nokkosrullat

  • mahdollisimman suuria tuoreita nokkosen lehtiä
  • laadukasta kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • hapatettua cashew-juustoa tai muuta tuorejuustoa
  • hieman raastettua valkosipulia
  • reilusti mustapippuria
  • (merilevähiutaleita)

Nokkosenlehtien käsittely onnistuu parhaiten talouskäsineet kädessä. Levitä lehdet kuivurin tasolle/ uunipellille. Sivele molemmin puolin oliiviöljyllä. Mausta cashew-juusto (tai vastaava) valkosipulilla ja tupsauta lusikalliset lehtien keskelle. Rouhi päälle reilusti mustapippuria. Itse laitoin myös vähän norihiutaleita, mutta tämä on täysin valinntaista. Kääräise lehdet rullalle kantaosasta alkaen. Siirrä kuivuriin/ uuniin. Kuivurissa, 40 asteessa kuivattele pari tuntia. Uunissa n. 100 asteessa riittänee puolisen tuntia. Rullat ovat valmiita, kun pinta on kuivahtanut. Niille voi halutessaan sipaista vielä vähän oliiviöljyä. Rullat voi nauttia heti mutta ne kestävät myös parin päivän säilytyksen jääkaapissa.


Ruokapyramidihuijaus saatu kustantajalta arvostelukappaleena.


6 kommenttia:

  1. Oi, miten ihania herkkuja taas olet tehnyt. Pihalla olisi nokkosia useampaankin rulla-ateriaan... ja ne minä kasvina tunnistankin oikein hyvin :)

    Ruokapyramidihuijaus on ajatuksia herättävä kirja kaikille ruoastaan kiinnostuneille ja minustakin siinä oli hyvää juuri kotoisuus. Oli helppo ymmärtää asioiden väliset suhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimaisuuden lisäksi Ruokapyramidihuijaus on tärkeä kirja senkin vuoksi, että näistä asioista nyt vain on pidettävä jatkuvaa keskustelua yllä. Usein monet kohahduttavatkin "paljastukset" painuvat yllättävän nopeasti unholaan. Sen verran vaikeaa on yksittäisenkin ihmisen muuttaa tottumuksia ja tapojaan. Saatika sitten taloudellista hyötyä saavien instanssien.
      Näitä nokkosjuttuja ajattelin testata vielä uudelleen perinteisten viininlehtikääryleiden täytteillä. Sade ja viileä ovat saaneet nokkosenlehdet suuriksi :)

      Poista
  2. Iiihania nokkosrullia! Minä olen jo ahmaissut kaikki nokkoseni kai turhankin tehokkaasti. Kesä on kumman kylmä ja kuiva, joten edes nokkoset eivät ole niin innolla rehottaneet ja uutta satoa saadaan vielä odotella.
    Kaalit sen sijaan ovat kiitollisia kylmän kesän kasvatteja. Tsemppiä sinunkin lehtikaaleillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaalit kiittävät! Kylmä on ollut etelän kesä myös mutta poikkeuksellisen märkä! Nyt voisi jo tulle lämpöisempää niin kasvimaan asukit saisivat vähän potkua kasvuun.

      Poista
    2. Voi, miten ihanaa, kun voin ilmoittaa, että tuota samaista raparperijuomaa tein enimmäisinä mökkikesinä! Sittemmin olen unohtanut koko juoman ja reseptin. Taisi olla jo kolmas reseptisi, jonka raaka-aineet ovat kaikki tuttuja! Bravo!

      Poista
    3. Oi, en tainnut päästä raparperijuomaasi tuolloin maistamaan. Tämä oli kyllä ihana raikasta. - Horsmanlehtiteen muistan kyllä ;)

      Poista